Zen-seikkailu: 9. tehtävä

February 16, 2012 at 20:56 Leave a comment

Infoähkystä on puhuttu varmaankin jo 20 vuotta eivätkä ihmiset enää jaksa ajatella ilmiötä, joka sanan takana piilee. Tiedon paljous on niin itsestäänselvää, ettei sitä helposti kyseenalaista. Aamun lehti, aamu-tv, verkkohesari, ilmaisjakelujulkaisu, radio, tv-uutiset, lööpit, sähköposti, aikakauslehdet, tekstiviestit. Kaikkialta tulvii eritasoista tietoa tutuista ja tuntemattomista, läheltä ja kaukaa. Sellaista, joka on elintärkeää, ja sellaista, joka ei ole. Tulvaa voi ja kannattaa säädellä.

Tehtävä 9.

Avaa jälleen Zen-seikkailutiedostosi ja kirjaa sinne, minkälaisia medioita kohtaat tavallisen päivän mittaan. Listaa myös tilaamasi lehdet, myös ne, jotka tulevat bonuskorttien tai hyväntekeväisyyden kylkiäisinä. Mieti nyt, voisiko jostakin niistä luopua. Jos se tuntuu mahdolliselta tai olet valmis kokeilemaan, tee se. Laita ulko-oveen lappu: ei mainoksia tai ilmaisjakeluita. Päätä, ettet osta kaupasta lehtien irtonumeroita kuukauteen. Jätä huomenna aamun ilmaislehti lukematta ja katsele sen sijaan ihmisiä. Arvioi, voisiko näin jatkaa ja silti säilyä hengissä.

Ps. Olen tilannut Hesaria siitä saakka, kun muutin pois kotoa 16-vuotiaana. Siirryin pari vuotta sitten verkkohesariin. Vuosi sitten lopetin tilauksen kokonaan. Elän vielä.

Entry filed under: mindfulness. Tags: , , .

Zen-seikkailu: 8. tehtävä Zen-seikkailu: 10. tehtävä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Trackback this post  |  Subscribe to the comments via RSS Feed


Interact

You're welcome to comment on the posts both in English or Finnish. Whatever to keep the ideas flowing!

Categories


%d bloggers like this: