Toimintaterapian tutkimus- ja kehittämissymposium

November 26, 2012 at 20:58 Leave a comment

Osallistuin tänään ensimmäistä kertaa toimintaterapian valtakunnalliseen tutkimus- ja kehittämissymposiumiin, joka järjestettiin käsittääkseni kolmatta kertaa. Kiinnostavia esityksiä ja tauoilla kiinnostavia keskusteluita. Tässä pikaisia muistiinpanoja ja niistä kasvaneita ajatuksiani.

Päivän pääpuhuja Tiina Lautamo, tuoreesti väitellyt tohtori (leikin arviointi), puhui laadukkaasta toiminnasta. Hän sanoi, että me toimintaterapeutit hyvin ymmärrämme jokaisen ihmisen oikeuden toimintaan ja toimintojen tasapainon merkityksen. Lautamo peräänkuulutti kuitenkin näiden näyttäytymistä (tai näyttämistä) käytännön toimintana; toimintaterapiainterventioita tulisi kuvata, jotta niiden vaikuttavat tekijät tulisivat näkyviin. Lautamo puhui interventioiden mallintamisesta ja tulevaisuuden haasteena olevan mm. koetun subjektiivisen hyödyn ja asiakasarvon tekemisestä näkyväksi.

Olen samaa mieltä mallintamisen ja interventioiden kuvaamisen tarpeellisuudesta, en vain muita ammattiryhmiä varten työmme perustelemiseksi, vaan myös opiskelijoita ja tuoreita terapeutteja varten. Toimintaterapian asiakaslähtöisyys ja yksilöllisyys eivät saa estää toimintatapojemme, menetelmiemme ja terapioidemme vaikuttavien tekijöiden kuvaamista. Koulussa toisteltiin usein eräänlaista toimintaterapian klassikkoa, jonka kaikki toimintaterapeutit ovat varmasti kuulleet: toimintaterapiaan ei ole keittokirjaa. Yksilöllisyyteen ja asiakaslähtöisyyteen vedoten opiskelijoille (tämä on minun kokemukseni) kieltäydytään kertomasta, mitä jonkin tietyn asiakasryhmän kanssa voisi toimintaterapiassa tehdä (tämä on kärjistys).

Keittokirjaa ei ole eikä voi olla. On silti muutakin kuin pelkkä terapeuttinen harkinta ja joka tilanteessa ainutlaatuisena syntyvä yksilöllinen vuorovaikutussuhde. On yhteisiä nimittäjiä eri sairauksiin liittyen, kuten vaikkapa MS-tautiin usein kuuluva fatiikki eli väsymysoire, kokemuksen tuomaa näkemystä kipuasiakkaiden kanssa työskentelyn lähtökohdista ja käytännön mahdollisuuksista tai erilaisia ideoita halvaantuneen käden hienomotoriikan harjoittamiseen. Se, mitkä menetelmät, toiminnan muodot tai strategiat toimintaterapeutti valitsee kunkin asiakkaan kanssa on kiinni terapeutin kliinisestä päättelystä, terapeuttisesta harkinnasta. Erilaisten vaihtoehtojen ja tapojen oppiminen jo opintojen aikana ei ole harkinnasta pois, vaan antaa terapeuteille osaltaan paremmat valmiudet lähteä ideoimaan edelleen.

Olen sitä mieltä, että toimintaterapiakoulutuksen tärkein anti on sytyttää opiskelijassa kipinä ja ajatus toimintaterapeuteille ominaiseen tapaan nähdä maailma asiakaslähtöisesti ja toiminnan (tai paremminkin toimijuuden) kautta. Tätä tavoiteltaessa teorioiden opiskelu ja epäselvyyden tuoma ahdistus on välttämätöntä. Olen myös sitä mieltä, että runsas omien kokemusten ja tapausesimerkkien kertominen ja jakaminen paitsi tarjoaa käytännön työkaluja varsinkin terapeutin uran alkuun, myös tukee toimintaterapeuttisen näkökulman kehittymistä eikä ole ristiriidassa yksilöllisyyden kanssa. Itse sain koulussa eniten irti nimenomaan niiden toimintaterapian opettajien luennoista, jotka rohkeasti jakoivat omia kokemuksiaan ja terapiaprosessejaan pelkäämättä kertoa epäonnistumisistaan ja joskus liian myöhään tulleista oivalluksistaan. Ei mallintaminen ole koulussakaan vaarallista, kun se tehdään sopivassa suhteessa terapeuttisen ajattelun kehittymisen kanssa.

Englannissa toimintaterapiakäytänteitä on mallinnettu mm. julkisessa terveydenhuollossa. Yhdellä Lontoon alueella esimerkiksi muistisairaiden toimintaterapiainterventioiden fokukset on määritelty sen mukaan, onko kyseessä asiakas, jolla on lievä, keskivaikea tai vaikea muistisairaus. Kuvausta lukiessa mieleen ei tule, että toimintaterapiainterventio olisi jotenkin lukittu ja mekaaninen, vaan interventioiden kuvaaminen tekee näkyväksi toimintaterapian ainutkertaisen lähestymistavan, keskiössä olevan arjen mielekkään toiminnan ja toimintaterapian mahdollisuudet. Kuvausten perusteella myös uuden toimintaterapeutin on mahdollista päästä toteuttamaan alusta saakka mahdollisimman yhdenvertaista ja samanarvoista palvelua kokeneempien kollegoidensa rinnalla. Näin toteutuu oikeudenmukainen ja tasalaatuinen palvelu, jonka taustalla on tutkittu tieteellinen tieto.

IHMISEN OMA VASTUU (…eli omavastuu)

Lautamo esitti myös kysymyksen siitä, pitääkö julkisen vallan hoitaa kaikkia nykyisin hoidettavia asioita? Se on hyvä kysymys, jota olemme mm. kotihoidon toimintaterapeuttien kanssa pohtineet. Miten voisimme informoida asukkaita paremmin heidän omista mahdollisuuksistaan turvata monipuolinen elämänsä tilanteisiin (ICF!) osallistuminen jatkossakin?

Kysymykseen tavallaan vastasi päivän viimeinen puhuja Aila Pikkarainen, joka aiheeseensa Kotikokemukseen perustuvista ikääntyvien kotikäynneistä liittyen esitti ajatuksen siitä, että ikääntyneiltä voisi kysyä, haluavatko he asua kotonaan jatkossakin? Jos, niin mitä he tekevät joka päivä, jotta voivat jatkaa kotona asumistaan? Samaa voisi kysyä tietysti meiltä kaikilta. Mitä sinä teet, jotta voit elää mielekästä elämää nyt ja tulevaisuudessa? Mitä sinä teet itsellesi tärkeiden sosiaalisten suhteiden vaalimiseksi ja terveytesi edistämiseksi?

Vielä yhtenä merkintänä Lautamon puheesta olen kirjoittanut ylös hänen kommenttinsa siitä, että jotkut toimintaterapeutit ovat huolissaan siitä, että muut (ammattilaiset) tulevat meidän tontillemme. Lautamon mukaan (jos oikein käsitin) paras tae tonttimme säilymisestä on nimenomaan kuvata työmme ja tehdä sen vaikuttavat tekijät näkyviksi. Näin on. Toisaalta itse koen koko keskustelun siitä tuleeko joku meidän tontillemme epäoleellisena. Mikä on meidän tonttimme? Sehän on koko ihmisyys ja toimijuus, joka lienee jokaisen ihmisen “tontti”! Ei sitä tarvitse omistaa. Toimintaterapian osaaminen on aivan riittävän erityislaatuista ja ainutkertaista, jotta meidän ei tarvitse pohtia sitä, kuka tontilla touhuaa ja mitä. He tekevät sen kuitenkin toisin kuin me. Oleellista ei ole missä ja mitä, vaan miten. (Siksi keittokirjat vievät vain vähän matkaa eivätkä mihinkään ilman toimintaterapeuttista harkintaa.)

Vielä mielenkiintoisena bongauksena Lautamon luennosta sivusto Foresight.fi, josta löytyy mm. trendikartta. Kartta paljastaa, mitkä ovat tämän hetken megatrendejä ja sivustoa ylläpitää ja toimittaa Kansallinen ennakointiverkosto.

TOIWIKI JA SEKALAISIA MERKINTÖJÄ

Luultavasti suurin osa on jo kuullut tuoreesti perustetusta TOIwikistä, joka on käyttäjien yhteisesti ylläpitämä ja täydentämä toimintaterapian arviointikäytänteiden tietokanta. En ole vielä hyvistä aikeista huolimatta ehtinyt rekisteröityä palveluun, mutta aion tehdä sen ensi tilassa, liity joukkoon! TOIwiki on erinomainen idea ja mahdollisuus jakaa alan tietoa kansallisesti ja kehittää Suomen toimintaterapian käytänteitä.

Esittelyssä mainittiin myös TOIMIA-sivustolta löytyvä mittaripankki, tässä linkki sinnekin.

COPM-arviointimenetelmää suositeltiin käyttämään, sillä sen avulla saamme näkyviin intervention aikaansaaman muutoksen. COPM:n ja GAS:n yhteiskäyttö oli myös koettu hyvänä; COPM:n avulla esiin saadut asiakkaan omat tavoitteet oli mahdollista tehdä GAS-tavoitteiksi.

Toimintaterapiainterventioiden vaikutus ja asiakkaiden kokema tarve erityisesti vapaa-ajan toimintoihin ja sosiaaliseen osallistumiseen oli todettu useammassa päivän esityksessä tärkeäksi alueeksi ja se suositeltiin huomioimaan perinteisten kotielämään liittyvien ja päivittäisten toimintojen ohella. Sosiaalisten kontaktien puute tuli esiin mm. Lifestyle Redesigniin perustuneen Toimiva arki -ryhmän asiakkailla. Tt-opiskelija Sanna Hyrynsalmen opinnäyte Toimiva arki -ryhmä ikäihmisille löytyy täältä. Opinnäytteessä on liitteenä ryhmän ohjaajan opas.

Hyrynsalmi siteerasi esityksensä lopuksi Oskari Uotista: “— innostuksen voima on yksi merkittävimmistä voimista, jotka ohjaavat meitä ja jolla voimme myös pyrkiä ohjaamaan muita. Väitän, että innostus on myös yksi tärkeimmistä muutosta ruokkivista tekijöistä.” Hyrynsalmen löytö osui itselleni ominaiseen piirteeseen ja auttaa minua arvostamaan toisinaan ylitsepursuavaa ominaisuuttani nimenomaan esimiestyöni vahvuutena. Tiedän, että liika innostuneisuus ja kohkaus kääntyy joskus asiaa vastaan. Pääasiassa se lienee silti merkittävä energianlähde.  (Googletin Uotisen ja hän tunnustautuukin suureksi innostuksen puolestapuhujaksi!)

Tt-opiskelija Riika Aaltonen kertoi opinnäytteestään, jossa hän etsi Toimarille (työ- ja päivätoiminta ihmisille joilla on kehitysvamma) toimintakyvyn arviointimittarin. Toimarissa päädyttiin ottamaan käyttöön Kehitysvammaliiton olemassaoleva menetelmä psykososiaalisen toimintakyvyn kuvaamiseen eli TOIMI. Menetelmä ei ole toimintaterapian oma. Tuntui mukavalta, semminkin kun asiakasryhmä on itselleni henkilökohtaisesti läheinen, että toimintaan tulee struktuuria ja muutosta mitataan. Menetelmän valitsemiseen olisi kuitenkin suonut otettavan mukaan nimenomaan palvelunkäyttäjät eli työ- ja päivätoimintaan osallistuvat asiakkaat.

INTERVENTIO OMAISHOITAJILLE, KOMPLEKSINEN INTERVENTIO JA PUHELU

Aktiivinen, Toimintaterapeutti-lehteenkin kirjoitellut Jyväskylän amk:n toimintaterapeuttiopiskelija Oskari Huusko oli kertomassa opinnäyteparinsa Tuovi Hatusen kanssa tekemästään työstä, jossa he ensin selvittivät kirjallisuuskatsauksena muistisairaiden omaishoitajille suunnattujen toimintaterapiainterventioiden vaikuttavia tekijöitä ja sitten loivat sen pohjalta omaishoitajille suunnatun toimintaterapiaintervention. Työ oli minulle ennestään tuttu, olin kaivanut sen esiin Theseuksesta lehden jutun perusteella, mutta toistaiseksi emme ole ehtineet yksikössämme käsitellä sitä suuremmin.

Huuskon esityksessä mieleenpainuvin oli toteamus omaishoitajuuden tutkituista terveysvaikutuksista, jotka siis eivät ole myönteisiä; omaishoitajien koettu terveys on verrokkejaan huonompi sekä fyysisesti että henkisesti ja elämälaatu on heikompi. Erityisesti nämä negatiiviset vaikutukset näyttäisivät pätevän muistisairaiden omaishoitajiin. Toimintaterapiainterventiolla näihin voidaan vaikuttaa merkittävästi, kuten monille tuttu (Suomessakin vieraillut) Maud Graf tutkimusryhmineen on monin eri tavoin osoittanut. Huuskon ja Hatusen interventio kaipaa seuraavaksi käyttökokeilua. Linkki opinnäytteeseen löytyy täältä.

Muistisairaiden ihmisten omaishoitajien stressiä lisäävät erityisesti hoidettavan omaisen avuntarve päivittäisissä toiminnoissa ja käytösoireet. Tämä on tärkeä tieto asiakasryhmän kanssa työskennellessä; kun resursseja on rajatusti ja aikaa vähän, voi näihin tekijöihin kohdistuva neuvonta ja ohjaus (tai Huuskon ja Hatusen käyttämä valmennus) olla erityisen tehokasta. Kuten Huusko sanoi, toimintaterapiaintervention tavoitteena on opettaa omaishoitajalle ongelmanratkaisutaitoa, jotta intervention vaikutus kohdistuu tuleviin ratkaisua vaativiin tilanteisiin. Tästä syystä Huusko ja Hatunen puhuvat nimenomaan valmentamisesta, jossa pyrkimyksenä on, että omaishoitaja itse löytää ratkaisut ongelmiin ja tulee näin “omavaraiseksi” (minun sanani) ongelmanratkaisun suhteen.

Huuskon esityksestä jäi mieleen myös ns. complex interventionin eli monitekijäisen (Huuskon ja Hatusen suomennos) intervention erityispiirre; kompleksinen interventio voi tuottaa useita erilaisia positiivisia lopputuloksia. Toimintaterapiainterventiot ovat usein nimenomaan tällaisia monitekijäisiä. Sen ymmärtäminen, että vaikka tulokset ja vaikutukset eivät aina ole samanlaisia tai suoraviivaisia, ne voivat silti olla myönteisiä, auttaa hahmottamaan työmme vaativuutta ja toisaalta antaa työkalun, jolla kuvata työmme vaikuttavuutta muille ammattiryhmille.

Ja vielä Huuskon ja Hatusen interventiosta: toimintaterapiainterventio oli 4-12 kerran mittainen, jossa osa yhteydenotoista tapahtui puhelimella kotikäynnin tai tapaamisen sijaan. Tämä oli siitä kiinnostavaa, että me olemme yksikössämme kokeilleet joidenkin akuuttivuodeosastolta kotiutuneiden toimintaterapian potilaiden kanssa ns. toimintaterapian puhelua, jossa asiakkaan kanssa sovitaan yhteydenotosta kotiutumisen jälkeen. Tällainen puhelu mahdollistaa asiakkaan kannustamisen, ohjaamisen ja neuvonnan toipilasvaiheessa ja sen pyrkimyksenä on (paitsi resurssiemme tehokas käyttö!) lisätä asiakkaiden kokemaa turvallisuutta. Huusko mainitsikin puhelun olevan pitkälti kannustava ja motivoiva. Tähän mekin pyrimme, kokemukset ovat olleet alustavasti hyviä.

KULTTUURI, SOSIAALISUUS JA MS-KUNTOUTUS

Kristiina Juntunen Gerocenteristä kertoi ennaltaehkäisevien ja toimintaperustaisten ryhmien vaikutuksesta ikääntyvien toiminnallisuuteen. Tutkimuksessa oli mukana sekä Kulttuurivoimala että Tasapainoisen elämän ohjelma (perustuu Lifestyle Redesigniin). Olette varmaan kuulleet, että kulttuurisesti aktiivisten ihmisten koettu terveys on parempi kuin kulttuurisesti passiivisten ja että passiivisten kulttuuriharrastusta lisäämällä heidän terveytensä kohenee.

Molempiin ohjelmiin osallistuneiden mieliala parani (mitattu BDI II:lla) ja COPM:lla arvioidut toiminnallisen suoriutumisen ongelmat kohenivat. Sitoutuminen oli parempaa tasapainoisen elämän ohjelmaan, sillä keskeyttäneitä ei tässä ohjelmassa ollut.

Maarit Karhula kertoi moniammatillisen ryhmäkuntoutuksen vaikutuksista ms-kuntoutujan arjen toimintoihin ja osallisuuteen. Ryhmien aiheina oli mm. energian säästäminen, kehonhallinta, kognitio ja mieliala. Kotikäyntejä tehtiin kolme ja tarvittaessa vielä kaksi, osassa kuntoutujan läheiset olivat mukana. Tuloksena oli, että moniammatillinen ryhmäkuntoutus sai aikaan edistymistä erityisesti virkistäytymisessä ja vapaa-ajassa sekä kotielämään liittyvissä toiminnoissa ja liikkumisessa (sisälsi kävelyn ja yläraajojen toiminnan). Kuntoutuksella oli myönteistä vaikutusta arjen toiminnoista suoriutumiseen ja tyytyväisyyteen. COPM osoitti edistymisen näissä. Tutkimustulokset julkaistaan Kelan julkaisusarjassa keväällä 2013.

Kiinnostavaa oli, että myös verrokkiryhmän tilanne parani ensimmäisessä välimittauksessa. Tämä tuo esiin kysymyksen siitä, mitkä ovatkaan kuntoutuksen vaikuttavia tekijöitä.

Olen itse pohdiskellut esimerkiksi joidenkin liikuntaryhmien elämänlaatua parantavia tekijöitä. Kun verrokkiryhmänä vaikkapa ryhmäfysioterapiaa saaneille ei ole ollut esim. ryhmätoimintaterapiaan tai mihin tahansa ryhmätoimintaan osallistuneita vaan kokonaan ilman kuntoutusta jääneitä, voidaanko vetää se johtopäätös, että nimenomaan kuntoutusmuoto on ollut vaikuttava tekijä? Mikä osuus on ryhmätoiminnan sosiaalisilla tekijöillä (Yalom!) ja kodin ulkopuolisen toiminnan mahdollistumiselle? Kysymys sai lisäpontta päivän aikana (jo aiemmin mainitsemani) esiintulleista tarpeista erityisesti vapaa-ajan toimintojen ja sosiaalisten kontaktien mahdollistumiseen. Tutkimuksen tekeminen on vaikeaa. Tutkimusotokset ovat usein myös valitettavan pieniä ja tulosten luotettavuus siten melko heikko.

KOTIHOIDON HENKILÖKUNNAN NÄKEMYKSIÄ JA LISÄÄ PIKKARAISTA

Arcadan opettaja Heidi Peri kertoi tutkimuksestaan kotihoidon henkilökunnan näkemyksistä ikääntyneiden asiakkaiden arjesta, sitoutumiseen tukemisesta sekä asiakaslähtöisestä toimintatavasta. Ruotsinkielentaitoni on hiukan ruosteessa, mutta sen minkä ymmärsin, tulokset olivat laadullisesti kiinnostavia. Henkilökunta oli mm. oivaltanut, että asiakas pystyy tekemään paljon enemmän kuin työntekijä oli kuvitellut, ja että asiakas toimii ja sitoutuu aivan eri tavalla, kun selvitetään, mitä hän itse haluaa tehdä. Työntekijät hahmottivat myös oman ammattitaitonsa rajat: yksi heistä (ainakin, Heidi korjaa jos olen väärässä!) kommentoi, että hänen valmiutensa eivät riitä sen arvioimiseen, mitkä ovat asiakkaan vahvuudet ja rajoitukset. Iloksemme juuri tähän tehtävään kotihoito osaa pyytää toimintaterapeuttiemme osaamista.

Palatakseni Aila Pikkaraisen osuuteen Pikkarainen esitti piristävän provokatiiviseen ja huumorintajuiseen tyyliinsä osuvia ja nykykäytännöt haastavia kysymyksiä mm. siitä, ketä varten teemme kotikäyntejä. Tätä olemme yksikössämmekin paljon pohtineet. Toiminta lähtee pitkälti organisaatiosta ja palvelee organisaatiota, ei asiakasta. Mittarit ovat sen mukaisia.

Pikkarainen puhui potentiaalisesta eli mahdollisesta, aktuaalisesta eli todellisesta, rajoitetusta eli esim. wc-sänky-keittiö-akselille rajatusta, osittaisesta eli makuu- ja kylpyhuoneeseen ulottuvasta mutta vintiltä ja pihalta poissuljetusta sekä mitatusta ja koetusta asumisesta. Kun lähdet kotikäynnille, lähdetkö arvioimaan rajoitettua asumista vai potentiaalista asumista? Mahdollistuuko itsenäinen asuminen, jossa ihminen saa vaatteet päälleen, pääsee vessaan ja saa ateriapalvelun ateriat syödäkseen, vai ikääntyneiden (ja kai meidän kaikkien) haluama autonominen kotielämä, jossa toteutuu itsemääräämisoikeus? 

Pikkaraisen puheenvuoro herätti kiinnostavan keskustelun käsitteistä. Joku inhosi toiminnallista suoriutumista, sillä mitä se lopulta on ja mitä väliä sillä on? Toinen ei voinut ymmärtää kotona selviytymisen käsitettä; elämmekö me vain selviytyäksemme jotenkin? Eikö meillä ole oikeutta pyrkiä nousemaan laajimpaan potentiaaliseen elämään, jota itse toivomme? Toisaalta, jälleen, mikä on yhteiskunnan vastuu, mikä ihmisen oma? Juuri tässä yhteydessä Pikkarainen esitti aiemmin siteeraamani kysymyksen siitä, mitä sinä teet tänään voidaksesi elää haluamanlaistasi elämää edelleen huomenna?

Olen kuullut Pikkaraisen puhuvan voimaannuttavasta kotikäynnistä ennenkin, mutta aiheesta pitäisi kuulla aina uudestaan ja uudestaan. Jälleen Pikkaraisen ajatus merkityksellisyydestä kotikäynnin lähtökohtana esteettömyyden ja turvallisuuden sijaan osui. Organisaation tarjoama palvelu määrittelee tuotetta liian pitkälle eikä vastaa tarpeeseen. Toimintaterapian tulee aina olla tarvelähtöistä. Onko se sitä 45 minuutin kestoisella kotikäynnillä, jossa paikalla ovat pari terapeuttia, kotihoidon henkilökuntaa, omaisia, kasoittain apuvälineitä ja kyllä, myös asiakas itse, harvoin kuitenkaan pääroolissa? Toimintatavat muuttuvat hitaasti, mutta eivät itsestään. Peräänkuulutan toimintaterapeuteilta assertiivisuutta! …ja tästä lisää myöhemmin, sillä nyt loppui virta.🙂

Entry filed under: Occupational Therapy. Tags: .

Terapeuttinen yhteistoiminta – oivalluksia Adults with Stroke – AOTA:n konffa, 1. päivä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Trackback this post  |  Subscribe to the comments via RSS Feed


Interact

You're welcome to comment on the posts both in English or Finnish. Whatever to keep the ideas flowing!

Categories


%d bloggers like this: