Posts filed under ‘Other’
Tuki- ja liikuntaelimistöstä huolehtiminen – ei mitä, vaan miten
Kirjoittamani artikkeli on julkaistu kiropraktikko Simo Poutasen blogissa 2.5.13. otsikolla Ei mitä, vaan miten.
—–
Moni valitsee ammattihenkilön auttamaan tuki- ja liikuntaelimistönsä eli lihaksiensa, nivelten ja rangan hyvinvoinnin ylläpitämisessä tai parantamisessa. Tähän tehtävään on tarjolla monenlaisia osaajia. Hieroja, fysioterapeutti, naprapaatti, osteopaatti, vyöhyketerapeutti, akupunktoija, jäsenkorjaaja, kiropraktikko. Kaikki lähestyvät ihmisen elimistöä omasta kulmastaan ja yleensä pyrkimyksenä on paitsi lievittää oireita, myös hoitaa ongelman alkusyy.
Osalla meistä asiakkaista on selkeä näkemys siitä, mikä edellä mainituista ammattialoista on paras ja tehokkain. Suurin osa meistä kuitenkin käy useammalla eri auttajalla elämänsä aikana ja kokemukset vaihtelevat. Ihminen haaveilee yhdestä autuaaksi tekevästä tieteenalasta, joka ratkaisisi kaikki kropan vaivat, mutta sellaista viisautta ei ole kellään. Toisaalta sitä on kaikilla. Oman näkemykseni mukaan kysymys on nimittäin enemmän siitä, kuka ja miten hoitoa antaa kuin itse hoidon lajista.
Jos ammattilainen, olkoon kiropraktikko, osteopaatti tai vaikka hieroja, on kiinnostunut oman osaamisensa mahdollisuuksista ja rajoista, suhtautuu intohimoisesti asiakkaidensa auttamiseen ja kykenee kuulemaan heidän hätänsä, huolensa tai kysymyksensä, ei varsinaisella taustateorialla (joissa on myös paljon yhteistä) ole välttämättä kriittistä eroa. Asiakas tunnistaa henkilön, jolla on vilpitön pyrkimys ja halu ratkaista hänen ongelmansa. Eikä ylhäältä päin, vaan yhteistyössä itsensä parhaan asiantuntijan eli asiakkaan kanssa.
Itse olen elämäni aikana käynyt mm. viisaalla naprapaatilla ja osaavalla hierojalla, jotka sittemmin ovat molemmat jääneet eläkkeelle. Nykyään käyn kiropraktikolla ohjauduttuani Simon vastaanotolle akuutissa selkäongelmassa. Selkä on ollut ehjä siitä saakka ja suunta urheilusuorituksissa jatkuvasti ylöspäin. Vastaanotolle mahtuu muutakin kuin pelkkä fyysinen ruumiini ja tapaaminen jättää elinvoimaisen olon paitsi minulle, ihanteellisesti myös kiropraktikolle.
Ammatissani toimintaterapeuttina pidän äärimmäisen tärkeänä palautteena sitä tunnetta, joka minulle jää asiakastapaamisesta. Saatan olla kaikkeni antanut ja takki tyhjänä, mutta jos kohtaamisesta jää kuitenkin sellainen tuntuma, että olemme asiakkaan kanssa jakaneet todellisuutemme ja saaneet aikaan jotain myönteistä uutta, herättäneet ja ylläpitäneet toivoa, pidän interventiota onnistuneena ja uskon, että myös asiakkaalla on vahvempi olo kuin ennen tapaamista.
Juuri tästä on kysymys kokonaisvaltaisessa hoitokokemuksessa. Se vahvistaa asiakkaan lisäksi asiantuntijaa ja on enemmän kuin osiensa summa. Tätä kokemusta metsästämme myös tuki- ja liikuntaelimistöä huoltaessamme, ja se ammattilainen, joka meille tämän kokemuksen tarjoaa, on usein valintamme yhdeksi elämämme tukipilariksi.
Tulehdus ja masennus liitoksissa
Tulehdus voi aiheuttaa masennusta, kertoi Yle 21.1.13. Tutkimuksen kohteena ollut siis veren CRP-pitoisuus (c-reaktiivinen proteiini). Otsikko on sikäli virheellinen, että asia voi olla myös toisinpäin; masennus aiheuttaa tulehdusta. Omasta mielestäni kausaliteetin suunnalla ei kuitenkaan ole juuri väliä. Tulehduksen hillitseminen pehmein keinoin (siis elämäntapamuutoksin, ei lääkkein) on voittajan valinta.
Vammaispalvelujen käsikirja ja Innokylä
Pari linkkiä, itselle muistiin ja tiedoksi kiinnostuneille.
Vammaispalvelujen käsikirja on tarkoitettu alan ammattilaisille sekä käyttäjille asiakastyön ja päätöksenteon tueksi. Käsikirjan tavoitteena on lisätä valtakunnallista yhdenvertaisuutta(!), parantaa palveluiden laatua ja “edistää uutta vammaispoliittista ajattelua, jolla halutaan vahvistaa vammaisten kansalaisten itsemääräämisoikeutta ja osallistumisen mahdollisuuksia”.
Toimintaterapeutteja kiinnostanee esimerkiksi artikkeli siitä, kuinka vaikeavammaisuus määritellään (tästä keskustelemme usein kollegoiden kanssa). Kuten sivulla sanotaan, “Arvioinnin tulee painottua toiminnallisten rajoitusten selvittämiseen ja kuvaamiseen (puhdasta toimintaterapiaa!) sekä toisaalta vammaispalvelulain edellyttämään pysyvyyden arviointiin.”
Uudenlaisesta vammaispoliittisesta ajattelusta on esimerkkinä periaatepäätös, jonka seurauksena tuetaan ihmisiä joilla on kehitysvamma muuttamaan pois laitoksista tuetun asumisen piiriin. Kyse on ihmisen oikeudesta valita asuinpaikkansa sekä toimijuuden tukemisesta. Muutos edellyttää luonnollisesti uudenlaisia ja riittäviä sekä yksilöllisiä tukimuotoja avopuolen palveluihin.
Näitä tukimuotoja voi kehitellä esimerkiksi Innokylässä, joka on terveys- ja hyvinvointialan innovaatioympäristö. Innokylän anti esimerkiksi työnantajalle selviää hyvin Innokylän systeemisestä innovaatiomallista (sivun alalaidassa linkki pdf-tiedostoon). Innokylän sivuilta löytyy aika hienosti muutakin materiaalia, mm. diasarjoja jne. esityksiä eri tapahtumista, joissa Innokylä on ollut mukana. Täällä läjäpäin esityksiä.
Innovoinnista tuli mieleeni, että huolimatta siitä, että kaupunki työnantajana ja palveluidentarjoajana saatetaan välillä nähdä jäykkänä, byrokraattisena tai kuivakkana, Helsinki näyttäytyy työntekijälleen (minulle) jopa hämmästyttävän monipuolisena, uudistumiskykyisenä, innovoimaan kannustavana, kehittävänä ja kouluttavana työpaikkana. Upeinta kaupungin työntekijänä olemisessa on se, että työtään tekee aina kaupunkilaisen hyväksi. Kun oma panos koituu helsinkiläisten hyväksi eikä esimerkiksi yrityksen omistajan, johtoportaan tai sijoittajien rahalliseksi eduksi, mielekkyys on taattu. Kaupungilla on runsaasti mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä ja Helsingin hyvinvointiin.
Paradigman muutos (ensin mielenterveys-, sitten somatiikka)?
Minulle ei tule nykyään Hesaria, mutta kiitos sosiaalisen median, bongasin tämän suorastaan kylmiä väreitä aiheuttavan mahtavan Hesarin jutun. Se kertoo Suomen Keroputaan sairaalasta, jossa mielenterveysongelmista kärsiviä on kohdattu kohta 20 vuoden ajan toisin kuin muualla. Juttu alkaa suorastaan satumaisesti: Torniossa on puhelinnumero, johon saa soittaa milloin vain. Siihen vastaa hoitaja, joka ei koskaan sano, että soititte väärään aikaan. Hoitaja kuuntelee, mitä asiaa soittajalla on –.”
Tässä poimintoja, jotka kolahtavat toimintaterapeuttiseen (ja ylipäänsä ihmisläheiseen) näkemykseen kuin lapio murikkaan.
Hoitoa saa heti, ilman lähetettä. Tästä on tavallaan keskusteltu myös työnantajallani Helsingin kaupungin terveyskeskuksella (mistä olen ylpeä ja iloinen); että asiakas (tai potilas) ei koskaan olisi väärässä paikassa, vaan terveyskeskuksen tehtävä on tarjota asiakkaalle se, mitä hän tarvitsee. Jos ko. palvelua ei saa juuri siltä luukulta jolle asiakas soittaa tai raahautuu, työntekijöiden tehtävä on tehdä asiakkaalle mahdollisimman helpoksi saada oikea palvelu.
Paitsi mielenterveys-, myös muista terveysongelmista kärsivät asiakkaat ovat usein juuri niitä, joilla on vähiten resursseja, energiaa ja ehkä osaamista tai mahdollisuuksiakin etsiä tietoa siitä, mistä ja millä kaavakkeella jonkin palvelun tai etuuden voi saada. (Puhumattakaan siitä, että asiakkaalla ylipäänsä olisi tieto etuuksista, joihin hän on oikeutettu.) Lisäksi toimenpiteiden ja palvelupisteiden paikat vaihtuvat jatkuvasti. Suurella osalla (erityisesti terveyskeskuksen asiakkaista) kaupunkilaisia ei ole mahdollisuutta metsästää tuoreinta sijaintia ja aukioloaikoja internetistä.
“– hoidossa tärkeintä on puhuminen. Lääkärit ja hoitajat eivät sanele, vaan kaikessa pyritään tasa-arvoiseen keskusteluun.” Tällainen asennemuutos olisi tervetullut kaikkialle terveydenhuoltoon.
Keroputaalla mielen ongelmat nähdään sosiaalisina ongelmina sen sijaan, että niiden ajateltaisiin olevan ihmisten pään sisällä. Tämän vuoksi Keroputaalla hoitoon osallistuvat myös sairastuneen läheiset. Se on monille läheisille suuri helpotus ja toisaalta auttaa (monesti, ehkä ei aina) toipumisessa. Toimintaterapeutin näkökulmasta oivallus on hieno ja tuttu. Toimintaterapia kohdistuu nytkin usein ympäristöön (sosiaaliseen tai fyysiseen) yksilön itsensä sijaan esim. muistisairaiden asiakkaiden kohdalla.
PYSYVÄSTI POIS PSYKOOSISTA
90-luvulla tehdyissä psykoositutkimuksessa selvisi, että Tornion seudun psykoosipotilaista 35% söi neuroleptilääkitystä. Muualla Suomessa luku on 100%. Silti torniolaisista psykoosipotilaista suurempi osa voi hyvin kahden vuoden seurannassa ja sairauseläkkeellä oli vain 23% hoidetuista verrattuna muun maan 57 prosenttiin. Relapsi oli huomattavasti epätodennäköisempi Tornion potilailla kuin vertailualueella (27/71%).
Tutkimukset ovat luonnollisesti kohdanneet tiukkaa arvostelua, sillä kyseessä ei ole satunnaistettu sokkokoe, tuo tiedemaailman pyhä lehmä. Keroputaan periaatteita opiskellessa ei kuitenkaan voi olla eri mieltä siitä, etteivätkö ihmisen kohtaaminen, sosiaalisen ympäristön huomioiminen ja helppo hoitoonpääsy olisi eduksi toipumiselle. Ajattelen, että nämä tekijät vaikuttavat merkittävästi myös potilaan hoitoon sitoutumiseen, mikä on kaiken toipumisen alku.
“— tänne ihmiset tulevat paranemaan, eivät sairastamaan.”
“Jos joku hermostuu, hän saa pillerin. Kukaan ei kysy, miksi hän hermostui.”
Keroputaan sairaanhoitaja Mia Kurtti sanoo osuvasti, että eri näkökulmista osana hoitoa ei tarvitsisi väitellä, jos ihmisiltä ja perheiltä kysyttäisiin, mikä heitä auttaa. Kuten jutussa haastateltu asiakas kertoo, juuri näin Keroputaalla toimitaan. Ei mikään uutinen toimintaterapeutille, mutta vielä kaukana terveys- (ja sosiaali-) palveluiden todellisuudesta. Helsingin vuodenvaihteessa yhdistyvät soster-palvelut ovat hieno mahdollisuus ottaa askel oikeaa asiakaslähtöisyyttä kohti.
Lääkkeisiin Keroputaalla suhtaudutaan jutun mukaan harvinaisen kiihkottomasti ja niitä käytetään, jos tarvitaan. Diagnosointia saatetaan välttää ja ihmisistä puhutaan nimillä, ei diagnoosin tai oireiden mukaan. Hoitajat pysyvät samoina, vaikka hoito siirtyisi laitoksesta avopuolelle. Näin rakennetuissa hoitosuhteissa on jatkuvuutta eikä luottamussuhdetta tarvitse rakentaa uudestaan. Mielekästä paitsi potilaalle, myös henkilökunnalle.
Loppuun vielä sitaatti Keroputaan mallia alusta asti kehittämässä olleelta psykologi Markku Sutelalta: “Me ajattelemme, että ihmiset ovat itse oman olemisensa asiantuntijoita.” Niin mekin. Tervetuloa muutos! (Myös somaattiselle puolelle.)
Ps. Voisi olla hyödyllistä, ainakin joissakin yhteyksissä, ajatella, että lääkärin (ainakin asiakastyötä tekevän) työ on, kuten esim. esimiestyökin, palveluammatti. Näkökulma ei mitenkään vähennä lääkärin ammatin arvoa tai hänen rooliaan asiantuntijana, mutta asioimiseen tulee heti dialogisempi sävy.
Eutanasia eli armokuolema
Eutanasia on ollut itselleni tuttu käsite viimeistään yläasteen et:n (=elämänkatsomustieto) tunneilta, joilla käsiteltiin lukuisia moraali- ja etiikan kysymyksiä. Olen ottanut jo nuorena varhaiskypsästi armokuolemaan ehdottoman myönteisen kannan. Nuorena näkökulma onkin siinä mielessä helppo, että kuolema ja kärsimys tuntuvat etäisiltä eivätkä useinkaan kosketa itseä.
Vanhemmaksi varttuessa armokuolema saa uusia sisältöjä, kun elämänkokemus karttuu. Itselleni yksi herätys oli Linn Ulmanin kirja Armo, jossa pariskunnan toinen osapuoli sairastuu vakavasti ja puolisot sopivat, että oikean hetken tullen terve puoliso avustaa sairasta kuolemaan niin, ettei tämän tarvitse elää elämää, joka ei ole elämisen arvoista. Oikea hetki on kuitenkin loppujen lopuksi subjektiivinen ja muuntuva käsite, kuten kirjan lopussa käy kolkolla tavalla ilmi.
Eutanasia on esillä tuoreimmassa Lääkärilehdessä, kun Terhokodin (saattohoitolaitos) ylilääkäri Juha Hänninen kirjoittaa pääkirjoituksessaan Laki eutanasiasta – onko nyt aika? eutanasiakäytännöistä Euroopassa. Silmiin osuu erityisesti kirjoituksen lopulla oleva tieto: “Kipu oli harvoin perusteena kuolinavun hakemiselle, vaan useimmiten elämän merkityksettömyys, kyvyttömyys tehdä mitään ja kuoleman läheisyys.” Tämä(-kin) tutkimustulos allekirjoittaa toimintaterapian paradigman ytimen; sen, että merkityksellinen toiminta on ihmiselle välttämätöntä.
Itselleni kirjoituksessa oli myös se uusi tieto, että Suomessa itsemurhan avustamisesta ei tuomita rangaistukseen toisin kuin muissa Pohjoismaissa.
Zen-seikkailu: 12. tehtävä
Amerikkalainen psykologi John Gottman on videoinut nuorten avioparien keskusteluita ja niitä tutkimalla oppinut ennustamaan 95% varmuudella, onko pari naimisissa vielä 15 vuoden kuluttua. Tähän tarkkuuteen Gottman katsoo tunnin verran keskustelua. Mutta jo varttitunnissa Gottman pääsee veikkauksessaan 90% varmuuteen.
Gottmanin mukaan neljä avioliitolle tuhoisinta suhtautumistapaa ovat;
- halveksuva
- puolustautuva
- arvosteleva ja
- lukkiutunut (engl. stonewalling)
Nämä tunnereaktiot esiintyvät ihmisen puheissa, ilmeissä ja ruumiinkielessä. Gottmanin tutkimuksen mukaan yhtä kielteisyyden osoitusta kohtaan tarvitaan viisi myönteisyyden osoitusta. Myönteisyyden osoituksista tärkein on tunnustuksen antaminen puolisolle. Siis toisen vaivannäön, taitojen tai luonteenpiirteiden huomaaminen ja sen kertominen. Merete Mazzarella mainisee Gottmanin uusimmassa kirjassaan Ainoat todelliset asiat ja puhuu toisen ihannoimisesta.
Harjoitus 12.
Noudata seuraavana 48 tuntina erityistä tarkkasilmäisyyttä puolisosi suhteen ja anna hänelle tunnustusta aina, kun siihen on aihetta. Ihannoi puolisoasi myös silloin, kun hän ei ole paikalla ja puhu hänestä vain hyvää muille. Jos sinulla ei ole parisuhdetta, voit soveltaa ajatusta entiseen kumppaniisi ja pohtia, mitkä olivat hänen hyviä puoliaan ja huomaavaisuuttaan.
Vaikka avoin ihannointi voi ensin tuntua kornilta, naivilta tai nololta, anna mennä! Jälki on kaunista.
Annen puutteessa elvytä hiirellä
Duodecim on tuottanut yllättävän toimivan tuntuisen Käypä hoito -verkkokurssin elvytystaitojen kertaamiseksi. Verkkokurssi ei korvaa nukella tehtyä harjoitusta, mutta on hyvä tapa kerrata oikea ja tehokas tapa elvyttää. Interaktiiviset elvytysanimaatiot löytyvät listan ylimmän linkin Harjoittele elvytystekniikkaa takaa.
Laama ja alpakka toimintaterapioissa
Entinen opettajani Joyce Collin-Kajaala käyttää laamoja ja alpakoita terapiaeläiminä toimintaterapioissaan. Eläinten kasvattajat, Joyce sekä alpakka Fuchsie ja laama Ulla olivat aamuteeveessä.
On Positive Psychology
This piece by Martin Seligman (TED) talking about positive psychology is worth watching. Validates what’s been known in occupational therapy for a long time; life is not at its best being just pleasurable, there has to be meaning.
Note that it’s possible to get the subtitles in English or in Finnish.
https://ted.com/talks/view/id/312Medianäkyvyyttä
Jos juttuun olisi vielä saanut linkin tänne tai Monkeyfoodiin… 😉
Meri Pekkanen, 32: vatsaoireet helpottivat kivikauden ruokavaliolla.
Meri Pekkanen: Occupational therapy, nutrition and other hot health stuff 
Comments